Sivut

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Aloitetaanpa alusta.

Blogin äärellä taas. Kirjoittelisin niin kauhean mielelläni säännöllisesti, mutta minulla ei ole kunnollista aihetta. En ole trendsetteri, muotitietoinen, sisustustaitoinen, raskaana, matkustele, mitä näitä yleisiä aiheita nyt on... En osaa ottaa hienoja kuvia, mikä on hyvä tekosyy olla pitämättä ruoka- ja/tai leivontablogia (näissä kahdessa kun olen kuitenkin ihan hyvä ja näitä harrastan). Hölisisinkö siis vain omaksi iloksi?

Nykyään blogeissa on todella paljon ihania, itse otettuja kuvia. Minulla on todella hyvä kamera, mutta en osaa käyttää sitä oikein. Ja mitähän mä kuvaisin? Voisin nyt toistaiseksi kirjoitella nimimerkin takaa, kun en tiedä mille urille haluan kirjoitukseni viedä. Eli en kuvaisi itseäni. Sisustusta? Hah, sitä ei meidän kodistamme taida löytyä. Koiraa? Eläinkuvia on Facebook ja Instagram jokaisella ihan varmasti pullollaan. Pitäydytään siis toistaiseksi tekstissä.

Olen muiden blogien kautta törmännyt Neon aakkostarinoihin ja mietin, olisiko siinä sopiva pohja omalle blogilleni. Katselin lokakuun sanoja, eikä sytyttänyt tällä kertaa. Tai siis jonkinlainen inspiraatio jäi puuttumaan. Esimerkiksi tämän päivän sana on "paniikki". En juuri tällä hetkellä tunne paniikkia minkään asian suhteen. Olen tietysti joskus tuntenut. Hmm... ehkä annan tälle asialle kuitenkin mahdollisuuden.

Katsotaan, mitä tästä tulee ja mihin elämä vie! Elämä kun on huikean hieno seikkailu ja jokainen päivä ihan oma lukunsa.

Tervetuloa blogini pariin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti